Saara Ilvessalo Turkulaisen varavaltuutetun hajatelmia

Tervetuloa hautaamaan toriparkkihanke!

Vaalien jälkeen poliittinen peli alkoi jälleen palaa täydellä liekillä: Valtuusto alkoi runnoa epädemokraattista ja vihattuakin toriparkkikaavaa väkisin läpi vanhojen päättäjien voimin. Vaikka monilla on vaalien jälkeen ollut kädet täynnä töitä, eivät turkulaiset onneksi ole jääneet seisoskelemaan tumput suorina.

Nyt sinä voit tehdä jotain muutakin kuin avautua lähipiirille - järjestöjen edustajista ja yksittäisistä turkulaisista koostuva kansanliike on nimittäin alkanut kerätä nimiä aloitteeseen, jossa vaaditaan kunnallista kansanäänestystä toriparkista. Aloitteeseen tarvitaan n.7500 turkulaisen äänestäjän allekirjoitus, ja aikaa projektille on vain pari viikkoa. Tämän jälkeen äänestysaloite luovutetaan valtuustolle.

Nimiä saa kerätä jokainen. Kampanjan nettisivuilta http://turuntoriparkki.blogspot.com voi hankkia lisätietoja ja tulostaa listan, johon nimiä kerätään. Oman nimensä voi myös käydä kirjoittamassa kauppatorin kävelykadunpuoleisessa kulmauksessa joka päivä kahden viikon ajan klo 14-18. Paikalle saa myös tulla päivystämään!

Nyt jos koskaan on toimittava demokratian hyväksi, sillä tutkimusten mukaan 74% turkulaisista vastustaa toriparkkia. Ole vaikuttaja ja tee jotain! Loppuun vielä murto-osa niistä painavista syistä, joiden takia toriparkkia kannattaa vastustaa.

  1. Toriparkin rakentaminen olisi epädemokraattista, sillä suurin osa turkulaisista ja jopa yrittäjistä vastustaa parkkihallihanketta.
  2. Toriparkki on turha, sillä läheltä löytyy tilaa parkkeerata halvemmalla 365 päivää vuodesta (esimerkkinä mainittakoon Louhi).
  3. Yksityisautoilua ei tulisi tukea ilmastopoliittisista syistä.
  4. Ylipainoisuuteen ja laiskuuteen ei tulisi kannustaa.
  5. Kevyen liikenteen aluetta keskustassa on lisättävä, eikä tämä onnistu toriparkin avulla.
  6. Kauppatorin kunnostaminen ja viihtyisyyden lisääminen onnistuu murto-osalla siitä rahasta, joka toriparkin rakentamiseen tarvitaan.
  7. Kunnostaminen ilman toriparkin rakentamista onnistuu myös nopeammin.
  8. Rakennuttamalla toriparkin Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 tuhoaa kulttuurikohteitaan.
  9. Rakentaminen tappaa torikaupan ja pilaa torin vuosiksi.
  10. Pohjavedet saattavat pilaantua toriparkin rakentamisen takia - tutkimuksia ei ole tehty läheskään tarpeeksi.
  11. Turun savimaaperään rakentaminen tulee teknisesti hankalaksi.
  12. Esisopimus johtaa Turun taloudelliseen vastuuseen toripysäköinnistä.
  13. Hanketta ei ole kilpailutettu.
  14. Mistä lähtien politiikkaa on tehty sillä periaatteella, ettei asioita tehdä tarpeen mukaan?
  15. Rakentaminen savimaaperään saattaa olla jopa vaarallista ja johtaa talojen kallistumisiin, jopa luhistumisiin kilometrien säteellä.
  16. Hankkeesta ei ole kustannusarvioita.
  17. Hankkeelle ei ole rakentajaa.
  18. Hanke saattaa jäädä kesken rahoituksen, innon tai rakentajien puutteen takia.
  19. Toriparkkijäärät haluavat vetää toriparkin läpi vain, koska heidän egonsa ja vaalirahoituksensa on siinä kiinni.
  20. Ilman SDP:n ryhmäkuria valtuusto hylkäisi hankkeen.
  21. Päätöksiä tehtäessä on ollut mukana jäävejä henkilöitä, jotka hyötyvät suoraan taloudellisesti toriparkin rakentamisesta.
  22. Hanke on vienyt päättäjien aikaa keskittyä johonkin olennaiseen noin 25 vuotta.
  23. Toriparkin toteuttaminen veisi resursseja tärkeämmiltä projekteilta, kuten talojen remontoinnilta, homekoulujen korjauksilta tai pikaraitiotieltä.
  24. Projekti on kaatunut jo kaksi kertaa aiemminkin, minkä lisäksi
  25. se on jo nyt maksanut kaupungille uskomattomat määrät rahaa kiertäessään turhaan hallinto- ja päätöksentekoelimissä vuosikymmeniä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Jokseenkin tutuntuntuista touhua siellä Turuus.

http://www.joensuulainen.fi/?q=node/18
"Yksi Joensuun kunnallispolitiikan kuumin aihe on ollut jo yli 10 vuotta toriparkki. Kyse on siitä, että torin alle halutaan sijoittaa pysäköintialue, johon tulee muutama sata pysäköintipaikkaa. Kun asiaa ensimmäistä kertaa puitiin valtuustossa, ei asia mennyt läpi. Asia oli vähän aikaa hyllyllä kunnes se taasen nostettiin esille."

Aletaanko Turussa tosiaankin vihdoin viimein investoimaan kaupungin keskustaa tukeviin palveluihin? Parkkitilojen tarjoaminen autoilijoille on erinomainen apu keskustan elävöittämiseen. Ei tarvitse sitten enään autoilla Raision Myllyyn.

Onko tässä nyt menneet "jauhot ja vellit" sekaisin? Onko Turussa tapana vaatia kustannusarvio ja rakennusurakan kilpailutus jo ennen asemakaavan vahvistamista? Onpa outoa ....

Käyttäjän saarailvessalo kuva

Keskustaa tukeviin palveluihin ei voida investoida, sillä haihatellaan toriparkista. Parkkitilaa keskustasta löytyy aina. Esimerkiksi Louhesta, Stockmannin parkkihallista ja Anttilasta löytyy aina tilaa ja auton voi näin halutessaan jättää aivan ydinkeskustaan. Keskusta elävöityy aivan muilla keinoilla, eikä totta puhuen tällä hetkelläkään ole kovinkaan kuollut. Puheet keskustan autioitumisesta ovat usein toriparkin kannattajien keksimää bisneksenmakuista huuhaata.
On arvelluttavaa, ettei Turku harkitsekaan toriparkin rakennuttamiseen muita ytheistyökumppaneita kuin Turun Toriparkki Oy:n. Turussa on vaadittu edes suuntaa antavaa kustannusarviota, mutta mitään tällaista ei ole esitetty. Turku on lähes konkurssissa, joten kustannusarvio olisi tärkeää saada.

Totta puhuen keskusta ei ole kovinkaan kuollut, ja parkkitilaa on kyllä nykyiselläänkin. Jopa maanpinnalta saattaa löytä ruuhkaisimpinakin autoina parkkipaikan, mikä olisi vaikkapa Helsingissä likipitäen sula mahdottomuus. Molempien kaupunkien keskustoissa on tullut autoiltua vuosikaudet.

Neloskohta sen sijaan pistää vähän silmään. Itse käyn Turun keskustassa töissä ja työmatkaa tulee yli 30km per suunta joka päivä. Julkista liikennettä ei ole, joten pakko on maksaa kiinteä kuukausihinta parkkipaikasta keskustassa.
Ylipainon ja laiskuuden yhteyttä tähän en pysty kyllä millään havaitsemaan. Ylipaino-ongelmako vähenisi, jos parkkipaikkoja vähennettäisiin? Kannettaisiin IKEAsta ostokset kilometrin päässä olevalle parkkipaikalle? Vai mitä sitten? Ylipainoiselta ja laiskalta Lepakolta meni vähän ohi?

Käyttäjän saarailvessalo kuva

Kiitos osuvasta kommentistasi!
Avaan hieman kohtaa neljä, joka siis viittaa nimenomaan toriparkkiin, ei Ikeaan, parkkipaikkojen karsimiseen tai mihinkään muuhunkaan, jota en ole tekstissäni maininnut. Kuten itsekin totesit, on parkkitiloja nykyisellään keskustassa enemmänkin kuin tarpeeksi. Näin ollen pitkän matkan kulkijat saavat autonsa pysäköityä. Lyhyemmän matkan kulkijoita tulisi taas kannustaa liikkumaan muun muassa pyörällä tai jalan, ja näitä tavoitteita vastaan topriparkin ideologia (?) sotii. Mitä mukavampaa ja helpompaa keskustaan tulo kevyellä liikenteellä olisi, sitä houkuttelevampaa olisi myös harrastaa samalla hieman hyötyliikuntaa. Kysymys on pitkälti periaatteellinen, mutta rakentamalla turhia parkkipaikkoja keskustaan kaupunki kannustaa saapumaan sinne yksityisautolla fyysisen arkiliikkumisen sijaan.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja